ILOISIA UUTISIA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURILLE

Heinolan kulttuuripolkutoiminnalle monenlaista tukea

Heinolan Taidemuseon Ystävät ry rahoittaa jälleen Lyseonmäen koulun 8.- ja 9. -luokkalaisten opastuskierrokset Ateneumin taidemuseoon toukokuussa. Vuosi sitten 9.-luokkalaisten retkeä ei päästy toteuttamaan lainkaan kevään koronasulun vuoksi. Tänä vuonna nuorille räätälöidyt opastukset kahdelle ikäluokalle tarjotaan virtuaalisesti. Nuoret saavat myös valmiuksia digitaaliseen taiteen vastaanottoon tai kulttuurin äärellä olemiseen.  9-luokkalaisten käynti Ateneumissa on osa Heinolan kulttuuripolkua.

Kuvataiteilija Marja-Liisa Jokitalo on saanut Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahaston apurahan 4000 euroa kuvataidepajojen järjestämiseen. Heinolan taidemuseossa järjestetään lasten ja nuorten kuvataidetyöpajoja taidegraafikko Tiina Kivisen näyttelyn yhteydessä 30.10.–28.11.2021. Marja-Liisa Jokitalo esittelee näyttelyn ja teokset keskustellen ryhmän kanssa niin teosten valmistustavoista kuin näyttelyn teemoista ja teemojen liittymisestä nuorten omaan kokemus- ja elämismaailmaan. Ryhmä piirtää hiilin ja liiduin, musta-valkotekniikoin taideteosten teemoja tarkastellen.  Työpajat suunnataan Heinolan perusopetuksen 5. -7. -vuosiluokkien oppilaille. Näistä 7.-luokkaisille kuuluu Heinolan kaupungin Kulttuuripolussa vierailu taidemuseoon. Työpajatyöskentely kuvataiteilijan ohjauksessa täydentää ja vahvistaa Kulttuuripolku-vierailun sisältöä. Heinolan kouluille tarjotaan enintään 30 työpajaa, joissa keskimäärin on noin 20 oppilasta kussakin. Toteutuessaan toiminta tavoittaa suunnitellussa laajuudessaan noin 400–600 nuorta. 

J. Kilpisen säätiö myönsi 2000 euroa Heinolan kulttuuripolkutoiminnan toteuttamiseen ja harrastemallin tukemiseen vuonna 2021. Rahoituksella on mahdollista toteuttaa kulttuuriin ja taiteeseen liittyviä elämyksiä alan ammattilaisen ohjauksessa koulupäivän aikana.  Avustuksen myötä on mahdollista kehittää esimerkiksi koulutaiteilijatoimintaa tai yhteinen kulttuuripäivä kaikille koululaisille.

Heinolan kulttuuripolku -suunnitelman ajatus on mahdollistaa jokaiselle ikäryhmälle varhaiskasvatuksesta 9-luokkalaisiin kulttuurielämys vähintään kerran kouluvuodessa.  Suunnitelmaa luotaessa ei osattu aavistaa pandemiaa eikä sen massiivisia vaikutuksia osallisuuteen kulttuurielämyksistä tai taidekasvatukseen. Koronarajoitusten vuoksi monet tilaisuudet taiteen äärellä ja taiteilijoiden kanssa on pitänyt peruuttaa tai siirtää. Kulttuuripolku-tiimissä toivotaan, että uuden lukuvuoden käynnistyessä, jo alkusyksyllä, päästään järjestämään taide- ja kulttuurielämyksiä muun muassa mainituilla avustuksilla.

 

Lisätiedot: Terhi Pietiläinen, Museonjohtaja

Heinolan kulttuuripolku -vastaava ja yhteyshenkilö p. 044 5871469